Viisaudenhampaat puhkeavat yleensä 20–21 vuoden iässä. Aina ne eivät pääse puhkeamaan vaivattomasti, vaan ne ovat ahtautuneet tai väärässä asennossa. Joskus ne ”onneksi” puuttuvat kokonaan. Viisaudenhammastulehdus (perikoroniitti) on yleinen vaiva 20–25-vuotiailla. Puhkeavan hampaan ympärille muodostuu syvä ientasku, joka tulehtuu helposti ja aiheuttaa turvotusta, punoitusta, suun avaamisrajoitusta ja jopa kuumetta. Tilanne vaatii aina hammaslääkärin hoitoa. Alle 10 %:lla potilaista esiintyy epätyypillisiä jälkioireita, kuten pitkittynyttä verenvuotoa, tuntohäiriöitä tai kipua. Tupakointi lisää poistojen jälkeisiä komplikaatioita ja hidastaa haavan paranemista.

Seuraavassa olemme listanneet sekä tavallisen että leikkauksellisen hampaanpoiston jälkihoito-ohjeet. Näin voit jo ennakoida hampaanpoiston jälkeistä tilannetta ja miettiä esimerkiksi sinulle parhaiten sopivan ajankohdan poistolle.

Hampaanpoiston jälkeiset ohjeet

  • Pure haavan päälle asetettua sideharsotaitosta 15-20 minuutin ajan. Näin poistohaavaan syntyy verihyytymä, ja luu alkaa parantua hyytymän alla.
  • Kahteen tuntiin älä syö, juo, huuhtele suuta, tupakoi tai koskettele haavaa.
  • Jos haava alkaa uudelleen vuotaa, laita sen päälle uusi sideharsotaitos ja pure taas 15-20 min.
  • Kun puudutusaineen vaikutus lakkaa: Jos tuntuu särkyä, käytä hyväksi kokemaasi tai reseptillä määrättyä särkylääkettä ohjeen mukaan.
  • Poistopäivän ajan vältä kuumia ruokia ja juomia, tupakointia ja voimakasta rasitusta.
  • Jos vuoto ei lakkaa, haava-alue kipeytyy 2-3 vrk:n kuluttua poistosta tai tulee muita oireita, ota yhteys hammaslääkäriisi/päivystävään hammaslääkäriin.

Leikkauksellisen hampaanpoiston jälkihoito-ohjeet

  • Pure haavan päälle asetettua sideharsotaitosta puolen tunnin ajan.
  • Paina jääpussilla poskea leikkausalueen kohdalta. Tämä vähentää turvotusta ja kipua.
  • Kahteen tuntiin älä syö, juo, huuhtele suuta, tupakoi tai koskettele leikkaushaavaa
  • Vältä fyysistä rasitusta leikkauspäivänä ja sitä seuraavien 3-4 päivän ajan
  • Ompeleet poistetaan yleensä noin viikon päästä leikkauksesta
  • Turvotus ja mahdollinen mustelma kestävät muutaman päivän
  • Käytä hammaslääkärin suosittelemaa/määräämää tulehdussärkylääkettä ohjeen mukaan.
  • Ota yhteyttä hammaslääkäriisi/päivystävään hammaslääkäriin jos
    • verenvuoto on voimakasta tai jatkuu toista vuorokautta
    • särky lisääntyy vielä kolmannen vuorokauden jälkeen
    • ilmenee nopeasti lisääntyvää turvotusta
    • sinulla on hengitys- tai nielemisvaikeuksia
    • kehon lämpö nousee yli 37,5 asteeseen

Lähde: Therapia Odontologica sekä viisaudenhampaan Käypä hoito -suositus.